Tampere, Pirkkala, Nokia, Ylöjärvi & Hämeenkyrö
Aatsinki Yhtiöt Oy on keväällä, vuonna 2022 perustettu osakeyhtiö.
Yrityksen perustaminen ei ollut ihan tuulesta temmattu hätäratkaisu, vaan pitkän harkinnan tulos.
Jutta oli tehnyt jo pitkään omalla toiminimellä samoja töitä, asiakasmäärä kasvoi jatkuvasti ja työpäivät venyivät mahdottoman pitkiksi. Silloin heräsi ajatus siitä, että pitäisikö sitä hankkia lisäkäsiä avuksi.. Tämän jälkeen alkoi pohdinta mikä yritysmuoto voisi olla meille paras ja että mitä kaikkea voimme tehdä/tarjota. Pohdinnan ja selvittelyn jälkeen päädyimme osakeyhtiöön.
Ensimmäiset työtekijät palkattiin syksyllä 2022 ja sen jälkeen matkamme on jatkanut tasaista kasvua eteenpäin.
Työalueina meillä on tällä hetkellä Tampere, Pirkkala, Nokia, Ylöjärvi sekä Hämeenkyrö.
Toimintamme perustuu palveluidemme laatuun, asiakkaidemme kohtaamiseen, hyvään työyhteisöön sekä luotettavaan
henkilöstöpolitiikkaan. Ajatuksena on ollut alusta saakka se, että toimimme kiireettömästä ja asiakkaan toiveiden mukaisesti. Asiakas on ostanut meiltä aikaa ja me olemme tehneet sillä ajalla sen mitä milloinkin on ollut toiveena. Onhan meillä niitä perinteisiä säännöllisiä siivouksiakin sovittuna, mutta asiakkaat tietävät, että heillä on lupa muuttaa mieltä, vaikka joka kerta.
Mielestämme ikäihmiset ovat ansainneet eläkepäivistänsä nauttimisen kiireettömästi ja vaivattomasti. Siksi meille on ollut erittäin tärkeää tarjota asiakkaalle aina yksi ja sama tuttu henkilö avustamaan arjessa. Tämä on mahdollistanut monelle yksin eläjälle sitä niin kaivattua luotettavaa seuraa.
Olemme myös pitänyt todella tärkeänä sitä, että kaikki vakituiset työntekijät ovat meillä palkkalistoilla. Näin luomme sitä kaivattua pysyvyyttä niin työntekijöillemme kun asiakkaillemme.
Meiltä saat myös henkilökohtaisen avustajan palveluita:
Palveluseteleillä järjestettävät palvelut sujuvat meiltä kokemuksella, asiakasta kuunnellen. Jos olet saanut Pirkanmaan hyvinvointialueen, Rovaniemen hyvinvointialueen palvelusetelin tai muun maksusitoumuksen, laskutus hoituu silloin Pirhan ja Laphan kautta.
Sinun ei tarvitse murehtia turhasta byrokratiasta, me hoidamme sen puolestasi!